11.9. johtajakokous pidettiin jälleen etäkokouksena. Etäkokoustamisesta on tullut jo melkoisen rutiiniluontoista ja hyvä niin: AVI:n terveisinä kuulimme kokouksessa jälleen Suomen koronatilanteesta ja ohjeena oli, että etäosallistuminen kannattaa ottaa kaikessa syksyn ja talven aikana huomioon. AKE-koulutuksissamme tämä onneksi hyvin jo toteutuukin, mutta 30.10. Vaara-kirjastojen yhteisen AKE-päivän mahdollinen järjestäminen kokonaan etänä aiheuttaa vielä päänvaivaa.

Kokouksessa käytiin läpi YKN:n kokouksen 9.-10.9. antia (https://www.kirjastot.fi/neuvosto ). Tämäkin kokous onnistui muuten hyvin etänä! Olemme YKN:n kautta kuulolla jälleen monen valtakunnallisen kehittämiskohteen kanssa, näistä esimerkkeinä musiikin varastoinnin kehittäminen Varastokirjaston kanssa ja OKM:n rahoittama digimediahanke, jossa selvitetään mahdollisuutta valtakunnallisesti yhteiseen digimedia-alustaan, jolloin digiaineistojen käytettävyys asiakkaan suuntaan voisi parantua huomattavasti.

Heinäveden kirjaston liittyminen Vaara-kirjastoihin vuoden 2021 alusta sai kokouksessa myös virallisen sinetin. Toivotamme Heinäveden tervetulleeksi!

Ensimmäinen eMagz-lehtien tilaus on valmistelussa ja Vaara-johtajat tulevat tekemään päätöksen tilauksen sisällöstä syyskuun lopulla. Noin 20 lehden kokoelmalla lähdemme liikkeelle.

Koko muistio on jälleen luettavissa Akevaarassa.

Pirteää syksyn alkua!

Suvi