Hyvää syksyä kaikille! Olisi hyvä aika tarkastella, missä vaiheessa mennään Näkyy ja kuuluu -hankkeessa.

Pidämme pe 30.10. Vaara-kirjastojen henkilökunnan koulutuspäivässä Somevideoiden ABC -pajan, jossa on mukana myös vierailevia tähtiä kertomassa videoinnin saloista.

Muistutetaan myös, että hankkeen kysely laitetoiveista on auki ti 3.11. asti.

Syksyn aikana on tehty paljon erilaisia videoita ja niiden työstäminen on ollut mielenkiintoista. Vinkkivideot kootaan Akevaaran materiaalipankkiin, mutta sitä ennen niitä voi katsoa vain sähköpostissa lähetettyjen linkkien kautta. Jos et löydä jotain linkkiä, voin lähettää sen uudelleen. Tällä hetkellä videoista löytyy vinkkejä etävinkkauksiin, tekstittämiseen ja PowerPoint -ohjelmalla videointiin.

Ensimmäisiä hankittuja laitteita päästään pian kokeilemaan erilaisissa olosuhteissa ja niihin kootaan mukana kulkevat käyttöohjeet. Pohdimme myös varausmenetelmiä ja laitteiden kuljetusta eri kirjastojen välillä, joista otetaan mieluusti ajatuksia vastaan. On erittäin tärkeää, että laitteet voi varata käyttöön helposti etukäteen, niitä voi kuljettaa turvallisesti ilman pelkoa särkymisestä ja käyttöönotto on mahdollisimman helppoa.

Yhteistyötä on vireillä monella eri saralla ja tiedotan niistä tarkemmin lähempänä. Suunnitelmat aineistovinkkausten kuvaamiseen ovat edenneet mukavasti, etätapahtumia on jo muutama mahdollinen tiedossa ja uskallan myös paljastaa, että olemme kokeilleet Instagram-liven toimivuutta. Ensimmäiset niistä alkaisivat jo marraskuussa, joten kannattaa olla kuulolla! Ole ihmeessä yhteydessä, jos suunnittelet etätapahtumaa.

Vielä lopuksi suuret kiitokset kaikille, jotka ovat mukana hankkeen kokeiluissa ja lähteneet rohkeasti tekemään uutta.
Olette aivan parhaita!

Hankkeesta voi kysellä Teamsissa, sähköpostilla, vetämällä hihasta ja hanketyöntekijän saa nyt myös kiinni puhelimella.

Näkyillään ja kuulutaan,

Noora Tervola
Näkyy ja kuuluu -hanke: hanketyöntekijä