Pandemiatilanne on näkynyt seutukirjastossakin, niin kuin kaikissa kirjastoissa. Tapahtumia ja toimintaa on tiloissa vähän, mutta uusia toimintamuotoja otetaan käyttöön kovaa vauhtia. Muun muassa etätapahtumia ja etäkouluyhteistyötä on jo päästy tekemään!

Joensuun pääkirjaston lasten ja nuorten osaston remontti saatiin valmiiksi. Nyt pääsee taas sekä nauttimaan aineistoista että tiloista! Toki koronarajoitusten vuoksi osa uusista tiloista odottaa vielä käyttöönottoaan ja avajaisetkin ovat virtuaaliset. Silti: uusi upea osasto palvelee vihdoin.

Lasten ja nuorten osaston väessä tapahtuu vaihdoksia ensi vuodeksi. Pia ja Suvi työskentelevät ensi vuonna hankkeissa ja vetovastuun osaston toiminnasta ottaa Pian sijasta Henna. Suvin hommiin hyppää Roosa. Ja Hennan ja Roosan tilalle on tulossa virkailijasijaiset. Melkoinen muutos, mutta meillä on tässä osaavat tekijät hommissa 😊

Alueellinen digihanke sai myös jatkoaikaa ja siksi Leena työskentelee vielä maaliskuun loppuun asti hankkeessa. Pääsemme tarjoamaan kaikille Vaara-kirjastoille vielä muutaman kuukauden ajan digioppia.

Seutukirjastossa toivottelemme talven aikana muutamalle työntekijälle menestystä tulevaan – Hanna, Pirjo ja Sirpa ovat siirtymässä Enosta, Reijolasta ja pääkirjastolta uusiin haasteisiin. Uusien työntekijöiden tehtäviä avataan siis hakuun talven mittaan.

Liperin kirjastoauto suuntaa tammikuusta alkaen reittiään myös Heinäveden puolelle. Heinävesi siirtyy siis osaksi Pohjois-Karjalaa, liittyy Vaara-kirjastoihin ja ostaa kirjastoautopalveluja seutukirjastolta joka toisen viikon perjantaille. Tietokantaamme Heinävesi pääsee käyttämään näillä näkymin vasta helmikuussa, mutta kirjastoautopalvelut aloitellaan jo tammikuussa.

Vuosi lähenee loppuaan, mutta seuraamme tiiviisti pandemiatilannetta ja sen mahdollisesti aiheuttamia muutoksia toimintaan. Toivotaan, että joulun aika on kaikin puolin rauhallinen!

Pikkupakkasen puraisemin terveisin,

Suvi