Kolmen maakunnan yhteinen Lukutaito kuuluu kaikille -hanke on rysäytetty käyntiin ja tästä pääset kärryille siitä, mitä vuoden aikana on tarkoitus saada aikaiseksi.
(Vähän niin kuin uudenvuodenlupaus: kun sen tekee julkisesti, se toivottavasti pitää.)

Näitä myö tehhään:

• Hankkeen kohderyhmänä on lapset ja nuoret, alakouluikäisistä toiselle asteelle asti.
• Isoin tavoite on tehdä nuorille suunnattu lukudiplomisovellus, joka innostaa lukemaan. Sovellusta suunnitellaan ja testataan yhdessä nuorten kanssa, jottei siitä tule keski-ikäisen täti-ihmisen näköistä. Tässä kumppanina on joensuulainen Innoventum.
• Järjestämme lukutaitoon liittyviä tapahtumia huhtikuun Lukuviikolla ja marraskuussa Peliviikolla. Tapahtumat tehdään yhteistyössä kunnan muiden toimijoiden, kuten koulujen ja nuorisopalvelujen kanssa ja niiden on tarkoitus jäädä pilottikuntien pysyväksi toiminnaksi.
• Tapahtumia varten hankimme laitteita striimaamista varten.
• Järjestämme koulutusta lukutaidosta ja siitä, miten sen eteen voi tehdä myös kunnan muilla sektoreilla kuin kirjastossa. Miten esimerkiksi liikuntapalvelut voi edistää lukemista?
• Olemme mukana valtakunnallisessa lukutaitostrategian laatimisessa, jonka tavoitteena on tehdä kunnille lukutaitositoumus.

Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa on kotoisen Pohjois-Karjalamme lisäksi mukana Etelä- ja Pohjois-Savo. Pilottikuntia on kuusi: Joensuu, Nurmes, Kuopio, Leppävirta, Mikkeli ja Sulkava. Kirjastokimppojen kautta hyvät käytännöt leviävät yhteensä reiluun 30 kuntaan – joko hankkeen aikana tai sen jälkeen.

Hankkeen työntekijänä toimin siis mie, Pia Rask-Jussila. Työkaveria miulle etsitään vielä. Fyysisesti sijaitsen Joensuun pääkirjastolla ja osittain etäkonttorilla. Meiliosoite on entinen ja puhelinnumero uusi: 0504497666.

Kerron mielelläni lisää, eli ollaanhan yhteyksissä!

Pia Rask-Jussila